[Ylempi pääsivu] [Edellinen sivu] [Seuraava sivu]
Numeerisessa ratkaisemisessa lähdetään yleensä jostain ratkaisun alkuarviosta, jota pyritään sitten askel askeleelta parantamaan. Näin saadaan likimääräisten ratkaisujen jono, jossa onnistuneessa tapauksessa joko tarkka ratkaisu tulee vastaan tai joka suppenee kohti tarkkaa ratkaisua.
Yksinkertaisimpia numeerisia menetelmiä nollakohdan etsimiseen on haarukointi: Etsitään ensin kaksi lähellä toisiaan olevaa pistettä, joissa funktio saa erimerkkiset arvot. Jos funktio on jatkuva näiden välillä, on tällä välillä nollakohta. Lasketaan funktion arvo välin puolivälissä. Tämä puolivälipiste on samalla seuraava likiarvo nollakohdaksi. Jos funktion arvo ei ole siinä nolla, valitaan uudeksi väliksi se, jossa merkki muuttuu ja sen puoliväli valitaan uudeksi nollakohdan likiarvoksi. Näin jatketaan, kunnes saadaan nollakohta tai sen likiarvo halutulla tarkkuudella.
Edistyneemmissä numeerisissa ratkaisumenetelmissä nollakohdan likiarvoa pyritään parantamaan nopeammin kuin haarukoinnissa. Hyvää arvausta paremman keinon antaa Newtonin menetelmä, jota kuvataan seuraavassa.
Oletetaan, että funktio on kahdesti derivoituva välillä
ja päätearvot
ja
ovat erimerkkiset eli
. Tällöin funktiolla
tiedetään olevan nollakohdan
välillä
.
Valitaan yhtälön juurelle
likiarvo
väliltä
. Pisteeseen
piirretyn tangentin yhtälö on silloin muotoa
Sijoittamalla tähän yhtälöön saadaan tangentin ja
−akselin leikkauspiste
ks. kuva 53.
Odotuksena on, ja tietyin edellytyksin myös pätee, että piste on lähempänä nollakohtaa
kuin mitä piste
oli. Samalla tavalla määrätään pisteeseen
piirretyn tangentin avulla seuraava piste
jne. Näin rekursiivisesti jatkamalla saadaan jono
,
missä
Tämän jonon termien laskemista sanotaan Newtonin menetelmäksi.
Jos funktion derivaatta on jatkuva ja Newtonin menetelmän mukainen jono
suppenee kohti jotain lukua, on tämä raja-arvo funktion
nollakohta.
Todistus. Olkoon . Tällöin funktion
ja sen derivaatan jatkuvuuden perusteella on
On huomattava, että edellä oleva lause ilmaisee vain sen, että jos Newtonin menetelmä suppenee, se suppenee jotain nollakohtaa kohti. Se ei ilmaise mitään siitä, milloin tällaista suppenemista tapahtuisi. Newtonin menetelmän suppenemiselle voidaan kyllä johtaa joitakin yleisiä ehtoja. Seuraavassa on eräs, joka on siinä mielessä erityisen hyvä, että se antaa samalla arvion saadun likiarvon virheen suuruudesta. Todistus sivuutetaan.
Oletetaan, että funktion toinen derivaatta on jatkuva sellaisella välillä
,
joka sisältää Newtonin menetelmän mukaisen jonon
termit sekä funktion
nollakohdan
. Oletetaan lisäksi, että on olemassa positiiviset vakiot
ja
,
joille
Lauseen ehdot (1) ja (2) vaativat, että funktion kuvaajan kaltevuus ei ole liian pieni eikä toisaalta muutu liian nopeasti. Jos
,
nähdään tuloksesta, että likiarvot
suppenevat varsin nopeasti kohti nollakohtaa
,
varsinkin sen jälkeen, jos
jollekin
. Yleensä Newtonin menetelmässä nollakohdan likiarvossa oikeiden desimaalien määrää kaksinkertaistuu kullakin askeleella.
positiiviselle ratkaisulle likiarvo (katso kuva 54).
Newtonin menetelmän soveltamista varten tarkastellaan erotusfunktiota . Sen derivaatta on
. Käytetään funktion
nollakohdalle alkuarvausta
. Newtonin menetelmällä saadaan tämän jälkeen seuraavan taulukon mukaiset likiarvot.
Funktion nollakohdan eli yhtälön
ratkaisun likiarvo on siten
. Kokeile myös alkuarvauksia
ja
.
Esimerkin funktiolle pätee arvio
,
kun
. Lisäksi
,
joten
. Siten lauseen 5.4.3 oletukset ovat voimassa vakioin
ja
. Näin ollen on
,
joten Newtonin menetelmän suppeneminen on varsin nopeaa. (Rajaamalla lisää tarkasteluväliä voidaan suhdetta
vielä pienentääkin.)
Opiskeluvideo: S3: Funktion nollakohdan arvioiminen Newtonin menetelmällä
Opiskelutehtävä 31. (Yhtälön ratkaisu numeerisesti)
Määritä yhtälön suuremman juuren likiarvo kahden desimaalin tarkkuudella soveltamalla Newtonin menetelmää ja valitsemalla
. Piirrä kuva kolmesta ensimmäisestä askeleesta.