Piirretään sitten suorat samaan koordinaatistoon ja määrätään leikkauspiste.
Kuvion mukaan suorat leikkaavat pisteessä
.
(b) Edellä itse asiassa jo ratkaistiinkin
parin ensimmäisestä yhtälöstä. Sijoitetaan nyt
parin toiseen yhtälöön ja ratkaistaan näin saatu yhden muuttujan yhtälö.
(c) Yhteenlaskukeinossa on kerrottava parin yhtälöt sopivilla luvuilla niin, että saadaan jomman kumman muuttujan kertoimiksi vastaluvut. Tässä saadaan
:n kertoimiksi vastaluvut kertomalla ensimmäinen yhtälö puolittain luvulla -1, jolloin yhtälöpari tulee muotoon